HELSINGIN VAPAA-AJATTELIJAT JÄRJESTI PORNOTEMPAUKSEN (26.6.2010)

Päivitetty 2.7.2010

Helsingin Vapaa-ajattelijat ry (HVA, 45349, per. 2.3.1936) järjesti 4.6.2010 kello 14-18 Kolmen sepän patsaalla, Helsingissä, tempauksen, jossa uskonnollista kirjallisuutta ja lehtiä saattoi vaihtaa pornolehtiin. Vaihdossa kelpasivat Raamatut, Koraanit, virsikirjat, Vartiotorni-lehdet ja muukin uskonnollinen kirjallisuus. 

    Tarja Koivumäki ja Joni Pelkonen vaihtavat Raamattuja pornolehtiin. 

Tiedotusvälineet suhtautuivat tempaukseen hanakan myönteisesti. Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja muissakin lehdissä sekä medioissa oli kosolti uutisia ja muuta juttua asiasta. Tässä mielessä tempaus onnistui. Uskonnollisella ja konservatiivisella puolella tietysti paheksuttiin tempausta. Myös jotkut ateisteiksi ilmoittautuvat arvostelivat tempausta. 

Tempauspäätöksestä äänestettiin 

HVA:n hallitus äänesti asiassa. Nykyhallituksessa on 10 varsinaista ja 4 varajäsentä. Pöytäkirjan mukaan tempauksen puolesta äänesti 4 jäsentä, vastaan 1 ja tyhjää 1. Huomattava osa jäsenistä ei ollut läsnä. Puolesta äänestivät pj Jussi K. Niemelä, vpj Tarja Koivumäki sekä Jarmo ja Susanna Niinimäki. Vastaan äänesti Esa Ylikoski. Myös Ari Kähärä vastusti lievästi tempausta. Markku Pääkkönen äänesti tyhjää. 

Ylikosken mukaan tempauspäätös olisi voinut olla toinen, jos hänen hengenheimolaisiaan olisi ollut enemmän läsnä kokouksessa. Hän moitti sitä, ettei tempausasiaa oltu mainittu kokouskutsussa tai muutoin etukäteen. Koivumäki vastasi, että esityslistakäytäntö on ollut varsin epämuodollinen koko ajan. 

Kukkosmieliset käyttivät taannoin Vapaa-ajattelijain liitossa törkeästi hyväkseen sitä, että liittohallituksen päätettäviksi otettiin vasta kokouksessa ”hiha-asioina” tärkeitäkin asioita, joista vallitsi erimielisyys. Näin tapahtui siitä huolimatta, että liittohallitus itse oli aiemmin hyvän sään aikana toisin päättänyt. Ehkä puheenjohtajan olisi pitänyt estää tällainen ala-arvoinen toiminta. Mutta tilanne oli hankala, koska kukkosmielisiä oli viisi ja muita vain neljä. 

HVA:n hallituksessa osa jäsenistä saa ennen kokousta enemmän informaatiota kuin muut. Kukkosmieliset voivat nyt miettiä tuntuuko kivalta. 

Johtopäätöksiä äänestystuloksesta: 

  1. Valta on siirtynyt ja pysynyt pj Niemelällä ja tämän lähimmillä tukijoilla. Näin siitä huolimatta, että tämä tukijoukko on harventunut ja muuttunut kuoleman ja riitojen seurauksena ja että kukkosmieliset vahvistivat tuntuvasti asemiaan edellisessä syyskokouksessa
  2. Uusia ideoita saa nyt esittää. Tempauksen vetäjistä Tommi Paalanen ei tällä hetkellä ole hallituksen jäsen, ja Tarja Koivumäki on aivan uusi hallitusjäsen. He saivat tempaukselle puheenjohtajan ja muidenkin hallitusjäsenten tukea; 
  3. Tempauksen lanseerajia ei erotettu yhdistyksestä eikä tempausta muutenkaan sabotoitu sen vastustajien toimesta. 

Kukkosmielisiä henkilöitä ei Kolmen sepän patsaalla näkynyt Henrik Sawelaa ja tamperelaista Teuvo Kantolaa lukuun ottamatta. Molempien käyttäytyminen siellä vaikutti siltä, että he hyväksyivät tempauksen. Esa Ylikoski purnasi lukuisin ja pitkin viestein tempausta vastaan liiton keskustelulista Kinatorilla. Hän arvosteli tempausta myös muilla foorumeilla. 

Imagofasistien rivit hajosivat 

Imagofasistien rivit hajosivat tempaukseen suhtautumisessa täysin. Oli ehdotonta vastustusta, jossa tempaus nähtiin vapaa-ajattelijoiden imagon vahingoittamisena. Jossakin puheenvuorossa liitolla nähtiin jopa olevan jotakin arvovaltaa, joka nyt rapistuisi. Toisaalta taivuttiin myös kampanjan hyväksymisen kannalle. Kolmanneksi havaittiin hoipertelija, joka ei ottanut selvää kantaa puolesta tai vastaan. 

Tempauksen sisältö 

HVA jakoi yleisölle esitettä, jossa tempauksen idea kerrottiin. Uskonnot pyrkivät normittamaan ihmisten seksuaalikäyttäytymistä, joka joskus johtaa ongelmiin, jopa väkivaltaan ja murhiin. Kaikki ihmiset eivät hyväksy uskontojen norminantoa. Koska porno edustaa vastakkaista ajattelutapaa, tempauksessa annettiin vaihtoon pornolehtiä. Laillisesti ja eettisesti tuotettu porno on elinkeinotoimintaa ja kuuluu kaikkinensa sanan- ja ilmaisuvapauden piiriin. Seksuaalinen vapautuminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo käyvät käsi kädessä. Tempaus perustui vapaaehtoisuuteen eikä rahaa vaihdettu. Sitä tukivat Hustler, Jallu ja Seksualistin päiväkirja –blogi. 

    Entinen kristitty Teuvo Moisa (vas.) ja Jussi K. Niemelä ihastelevat Moisan Raamattua. Sen kannessa on kultainen risti ja kultakirjaimin omistajan nimi. Niemelä oli niin ilahtunut kirjasta, että Moisa sai vaihdossa poikkeuksellisesti kolme pornolehteä. 

Tempauksen aktiivit 

Tempaus lähti liikkeelle Tommi Paalasen ideasta. Yhdessä Tarja Koivumäen kanssa he olivat sen päätekijöitä. Tempauspaikalla Jussi K. Niemelä oli koko ajan mukana, samoin liiton järjestösihteeri Joni Pelkonen ja muutamia muitakin aktiiveja. 

Tempaus oli pienimuotoinen. Vaikka aivan vaihtopöydän läheisyydessä oli kristittyjen vastakampanja, se sai osakseen vain vähän median huomiota. Kristityt möykkäsivät ja häiritsivät vaihtotoimintaa sekä tunnelmaa aika lailla puhumalla megafoneihinsa. Paikalla oli useampia saarnamiehiä ja uskonnollisten lehtisten jakelijoita, mutta myös yksi vanhempi, mustaan papinpaitaan pukeutunut mies. Kristittyjen sanoma oli luonteeltaan iljettävää, helluntailaistyyppistä Jeesus-pornoa. Kristityt eivät muutoin pyrkineet keskeyttämään vaihtotempausta, mutta he koettivat kiihottaa muslimeita saapumaan paikalle rähisemään. Isompaa muslimien ryhmää ei kuitenkaan paikalle saapunut. 

    Tempaus on ohi. Tommi Paalanen siirtää kirjasäkkejä autoon. Säkkejä oli neljä kappaletta. Vaihdossa tuli kristillisen kirjallisuuden lisäksi kaksi Koraania, suomen- ja englanninkielinen. Erityisen pyhänä pidettyä, arabiankielistä Koraania ei tullut. Se on muslimien mielestä heidän jumalansa, Allahin, omaa puhetta. 

Keskustelua syntyi 

Vaihda Raamattusi pornoon! oli tempauksen iskulause. Tempaus herätti keskustelua. Esimerkkinä mainitsen toimittaja Anu Silfverbergin Helsingin Sanomissa 10.6.2010 julkaiseman, kriittisen kolumnikirjoituksen Ateismin-pilkkaa. Tätä kirjoitusta suositteli Facebookissa 2 354 henkilöä ja kirjoitus keräsi 591 kommenttia. Se on paljon jopa Helsingin Sanomissa. 

Tommi Paalanen ja Tarja Koivumäki ovat vastailleet arvostelijoille ja kyselijöille asiantuntevasti. Tempaus oli poikkeava, mutta siinä oli vahva asiantynkä. Kun terveyskeskuslääkäri Timo I. Vasama oli Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajana, hän sanoi, että on kolme asiaa, jotka panevat suomalaisten päät sekaisin: viina, seksi ja uskonto. Tämä tempaus koski nyt seksiä. 

Ei ole helppoa löytää laillisia ja edes pääosin myönteisiksi koettuja ideoita, joilla saavutetaan maksutta laaja julkisuus. Pitää käyttää myös harkintaa. Tämäkin tempaus johti kristittyjen tekemään rikosilmoitukseen, joka kuitenkin valui hukkaan. Poliisi ei käynnistänyt asiassa edes esitutkintaa. 

Vapaa-ajattelijoita on vaivannut laiskuuden lisäksi myös arkuus ja pelko. Ehdotin aikanaan tamperelaisille vapaa-ajattelijoille, että menisimme Hämeenkadulle jakamaan Vapaa Ajattelija –lehtiä, kohtaamaan ihmisiä kasvoista kasvoihin. He empivät ja keksivät yhtä ja toista aihetta kieltäytyäkseen tästä. On mukavampi istua kotona tietokoneen ääressä. Lupasin itse tulla Helsingistä vetämään tempausta heidän kanssaan, mutta ei sekään saanut heitä liikkeelle. 

Tempauksesta on luvassa kuvareportaasi Vapaa Ajattelija –lehdessä. 

Kimmo Sundström


JK. Mitä on imagofasismi ja keitä imagofasistit ovat. Imagofasismi on suuntaus, jossa toiminnan merkitys ei perustu itse toimintaan ja sen vaikutuksiin vaan yleisössä synnytettyyn mielikuvaan. Mielikuva on mittapuu. Imagofasismi ei ole populismia, koska sen vaikutussuunta on ”ylhäältä alas” ja ”keskeltä ulospäin”. Se ei ole iloista ja spontaania hihhulointia, vaan harkittua manipulointia. Manipuloidut mielikuvat ovat labiileja, sillä niiden kiinnittyminen todellisuuteen on heikkoa tai puutteellista. 

Imagofasismin pääkannatus on Tampereella, mutta Tampereen klikin myötä se on saanut kannatusta myös Helsingissä ja muuallakin. Vain liiton entinen pääsihteeri ja nykyinen liittohallituksen tamperelainen jäsen Jori Mäntysalo kutsuu itse itseään imagofasistiksi. Kesäkuun lopussa 2010 Mäntysalo esitti Kinatorilla imagofasistien uskontunnustuksen: ”Virheiden välttäminen on tärkeämpää kuin oikeiden asioiden tekeminen.” Imagofasismi on siis myös opportunismia ja riskien karttamista uusien innovaatioiden kustannuksella. Sen pyrkimys rajoittaa ateistien ja vapaa-ajattelijain toimintaa sekä karkottaa pois toimijoita luomalla jonkinlainen oikeaoppisuuden ja päsmäröinnin ilmapiiri on samankaltainen ja johtaa samoihin seurauksiin kuin aiemmin kukoistanut kukkosmielinen toiminta liitossa ja Helsingin Vapaa-ajattelijoissa.


Pääsivu Tiedotteet Palvelut Lehdet Uutisia ja artikkeleita
Kirkosta eroaminen Mitä uutta?