Esau ja Jaakob: Elämänkatsomustieto ja uskontotieto (31.3.2026)

A) Kansakoulun uskonnonopetuksessa oli kertomus Iisakin ja Rebekan kaksospojista esau ja Jaakob. Muistan, kuinka Esau (nykyinen kirjoitusasu) myi Jaakobille esikoisoikeutensa hernerokasta, ja kuinka Jaakob sitten pukeutui lampaantaljaan ja näin harhautti sokean isänsä luulemaan, että olisi karvainen vanhempi veljensä, ja saamaan siten häneltä siunauksensa.

Kertomus on Raamatun Vanhan testamentin Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.

Otavan Ison Tietosanakirjan (1968) mukaan Esauta koskevat kertomukset (1 Moos 25:24–) kuvannevat osittain edomilaisten kansallisominaisuuksia, osittain edomilaisten suhteita israelilaisiin.

Helsingin yliopiston arabian kielen professorina toimineen Heikki Palvan Raamatun tietosanaston (WSOY, 2. p., 1995) mukaan Esau ("karvainen") oli metsästäjä ja Jaakob karjanhoitaja. Palatessaan näännyksissään metsältä Esau pyysi veljeltään linssikeiton, jolloin Jaakob vaati saada tältä esikoisoikeuden. Esau oli isänsä, Jaakob äitinsä lempipoika, ja juuri Rebekka neuvoi Jaakobia huijaamaan Iisakilta tämän siunauksen. Veljekset riitaantuivat sen jälkeen, ja tekivät sovinnon isänsä kuoltua, jonka jälkeen Esau palveli veljeään.

Esauta pidettiin edomilaisten kantaisänä, Jaakobia taas israelilaisena patriarkkana. Edom oli Kuolleestamerestä Akaban lahdelle ulottuva valtakunta (tai kansa), joka oli vanhempi kuin Israel. Keitto oli punaruskeata, ja tämä sana taas lähellä Edomin nimeä. Kertomus kuvasi Israelin kantaisän nokkeluutta ja Edomin kantaisän tyhmyyttä. Veljensä palveleminen tarkoitti Edomin velvollisuutta maksaa veroja Israelille. Esikoisoikeuden vaihtuminen saatettiin selittää Jumalan toiminnaksi, mutta muuten kertomuksessa ei ole mitään yliluonnollista.

Totean, että kertomusta ei ollut sepitetty toimimaan yleisenä vertauskuvana tyhmälle kalliin halpaan vaihtamiselle, vaikka juuri sellaisena se palasi hiljan mieleeni ja sellaisena sitä käytin, kuten alla selitän.

B) Koulussa kertomuksen funktio oli opettaa Israelin pseudohistoriaa sen myyttisine Israelin esi-isineen. Kyse ei ollut sadusta eikä historian opetuksesta, vaan omaa omituista opetustaan. Kertomuksella ei ollut mitään meitä kasvattavaa tarkoitusta, vaan sillä vain pyrittiin pysyttämään meidät kristinuskon esivaiheiden valhetodellisuudessa.

En tuolloin kansakoululaisena osannut kritisoida uskonnonopetusta. Mutta myöhemmin näin, että olin joutunut "uskonnollisen hyväksikäytön" uhriksi ja että uskonnonopetus ei kuulunut kouluun. Uskontoa ei ollut elämässäni koulun ulkopuolella. Olin tullut kouluun tietoa saamaan, ja sen sijaan uskonnolle oli annettu valta vaikuttaa koulun kautta minuun. Sen muistaminen tekee yhä pahaa.

Eksegetiikka eli Raamatun tieteellinen tutkimus on arvostettavaa osana muinaisen Lähi-Idän kirjallisuuden tutkimusta. Mutta ei sellainenkaan erikoistunut tiede kuulu kouluun. Tai tarkemmin sanoen eksegeettinen ote joissain myöhemmässä opetuksen vaiheessa ei korjaisi sitä vahinkoa, mitä raamatunkertomukset totena opetettuina tekevät lapselle valehistorioineen ja yliluonnollisuuksineen.

Mielipidekirjoituksessani Uskonnonopetuksen voi torjua (Aamulehti 13.8.2002) [HTM] kerron eräästä Uutta testamenttia koskevasta eksegeettisestä artikkelista, jonka myös luin, vaikka en niin suoraan sanonutkaan. Artikkeli oli valaiseva, mutta tärkeämpää oli saada verrata sitä koulun (4. luokan) oppikirjaan sen Raamatusta sellaisenaan olevine teksteineen.

C) Vasemmistoliiton kansanedustajat Hanna Sarkkinen, Pia Lohikoski ja Mai Kivelä tekivät 5.3.2026 lakialoitteen (LA 4/2026 vp) peruskoulun ja lukion uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen korvaamisesta kaikille oppilaille yhteisellä katsomusaineella, jonka nimi olisi katsomusoppi. Ks. uutiseni Hanna Sarkkinen (vas) ehdottaa katsomusoppia (27.3.2026) [HTML]. Jos aloitteessa katsomusopilla olisi tarkoitettu sekulaaria elämänkatsomustietoa, niin olisi sanottu. Mutta nyt aloitetta voi pitää vain yhtenä monista uskontotiedon ehdotuksista. Uskontotietoa taas vastustettaisiin kuten uskonnonopetusta, ja samoin perustein.

Vasemmistoliiton edeltäjän SKDL:n kansanedustajat olivat keskeisiä toimijoita, kun eduskunnassa vuosina 1982–83 perustettiin sekulaari elämänkatsomustieto. Valitettavasti nyt mainitsemani Vasemmistoliiton kansanedustajat ovat tällä kertaa jopa ensimmäisinä lopettamassa elämänkatsomustietoa. Elämänkatsomustiedon keskeinen ideahan on juuri pitää uskonnot poissa vaikuttamasta oikeudettomasti oppilaisiin, ja sen idean uskontotieto tuhoaisi.

Kyseiset kolme Vasemmistoliiton kansanedustajaa olisivat siis jostain syystä vaihtamassa edeltäjänsä arvokkaan saavutuksen, sekulaarin elämänkatsomustiedon, arvottomaan ja vahingolliseen koulun tieteeseen perustuvan opetuksen idean vastaiseen uskontotietoon uskontojen hyväksi. He siis tyhmästi vaihtaisivat esikoisoikeutensa linssikeittoon, kuten Esau teki Jaakobin hyväksi.

D) Viime aikoina ehdotettu yhteinen katsomusopetus olisi todellakin elämänkatsomustiedon tuho. Kirkko ja kaupunki julkaisi 20.3.2026 verkossa artikkelin Koulujen uskonnonopetus voi muuttua kokonaan – professori: uudistus on välttämätön, jotta eri taustaiset oppilaat oppivat kohtaamaan toisensa. Siinä toimittaja Taneli Kylätasku haastatteli Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professori Arto Kallioniemeä, joka lausui:

Jos yhteistä katsomusainetta ei saada toteutettua, katsomusopetus voi ajautua marginaaliin ja menettää merkitystään.

ja

Nyt olisi viimeinen hetki ymmärtää, että tämä uudistus on välttämättä tehtävä. Muuten on suuri mahdollisuus siihen, että yhteinen katsomusaine rakentuu yksinomaan nykyisen elämäkatsomustiedon pohjalle ja sen profiilin määrittävät jotkut muut kuin uskonnonopetuksen asiantuntijat. Tällöin uskontojen tarkastelu voi jäädä oppiaineessa hyvin vähäiseksi.

Aiemmin Kallioniemi on sanonut ev.-lut. kirkon ja uskonnonopettajien suuntaan, että ilman yhteistä (uskonnollista) katsomusainetta uskonnonopetus marginalisoituu.

Artikkelissa Kallioniemi sanoo, että jos seuraava hallitus ottaa tämän asian ohjelmaansa, valmista voisi tulla noin vuonna 2032.

Artikkelin yhden kuvatekstin mukaan professori Arto Kallioniemi on tehnyt opetussuunnitelman Helsingin eurooppalaisen koulun kaikille yhteiseen uskontotiedon oppiaineeseen. Käytänkin Kallioniemen ajamasta yhteisestä katsomusaineesta nimitystä uskontotieto myös Ruotsin uskontotiedon ja Ahvenanmaan uskonto- ja elämänkatsomustiedon oppiaineen (religions- och livsåskådningskunskap) mallin mukaan.

Mutta Arto Kallioniemen ajama uskontotieto ei välttämättä toteutuisi juuri yhteisenä, vaan saattaisi olla, että elämänkatsomustieto joka tapauksessa säilyisi tai ainakin kantelun kautta palaisi. Ks. uutiseni Elämänkatsomustieto kaiketi säilyisi (27.3.2026) [HTML]. Silloin olisivat siis erilliset uskontotieto ja elämänkatsomustieto. Nykyään jälkimmäinen kasvaa, mikä kertoo katsomusopetuksen merkityksen kasvamisesta oikealla tavalla.

Merkitystä pitäisi olla silläkin, että nykyisen kehityksen jatkuessa ev.-lut. kirkko jäänee vähemmistöön suomalaisten parissa kymmenessä vuodessa. Jos tulisi pakollinen uskontotieto kaikille, se saatettaisiin vaihtaa kerralla sekulaariksi elämänkatsomustiedoksi. Kaksi erillistä ainetta, vaikkapa kumpikin kaikkien valittavissa, saattaisi taas purkaa tyytymättömyyttä uskontotietoon ja säilyttää sen pidempään.

Jouni Luukkainen