Vapaa-ajattelijain liitto ry on vuosikymmeniä myöntänyt ansioituneille ateisteille ja vapaa-ajattelijoille liiton ansiomerkkejä.  Niitä on kahta laatua: hopeinen ansiomerkki (hopeaa) ja kultainen ansiomerkki (kullattua hopeaa).  Merkit myönnetään ansiomerkkiohjesääntöä noudattaen.  Uudistin aikanaan tämän ohjesäännön ja se hyväksyttiin liittoneuvoston kokouksessa 22.8.1992 (§ 14).  

Joskus liittohallitus, joka ansiomerkit myöntää, on poikennut ohjesäännöstä.  Näistä poikkeamista osa on moitittavia, huonoa hallintoa.  Tällöin syynä on ollut jokin muu kuin järkiperuste, yleensä alhainen vaikutin.

Joskus merkkejä on myönnetty myös ohjesäännön vastaisesti niin, että liittohallituksen toimivalta on sivuutettu.  Ainakin liittokokous on joskus, puhtaasti jonkun nokkamiehen päähänpistosta, alkanut myöntää ansiomerkkejä ilman valmistelua ja liittohallitus sivuuttaen.

Nykyinen liittohallitus on hallinnollisesti kehnoin hallitus kuluneen 28 vuoden aikana.  Ansiomerkkiasiat valmisteli ennen toimiston- ja taloudenhoitaja.  Tiedossani ei ole valmistellaanko niitä nykyisin ja kuka sen tekee.

Perin edeltäjältäni, liiton toimiston- ja taloudenhoitaja Paula Vasamalta (toimessa 5.8.1984-31.12.1987) lyhyen jäsen- ja ansiomerkkien lähetyslistan, jossa oli merkintöjä ajalta 30.10.1985-10.3.1987.  Tuorein lähetyslistan merkintä kertoi, että minulle oli lähetetty mallikappaleet hopeisesta- ja kultaisesta ansiomerkistä 10.3.1987.  Tämä johtui siitä, että toteutin hankkeen, jossa liitto teetti uudet jäsen- ja ansiomerkit.  

Merkit valmisti Veljekset Sundqvist, jolla oli liike Kruununhaassa, Villisian korttelissa, vihreäksi maalatussa talossa, Snellmaninkadun ja Liisankadun kulmassa (Snellmaninkatu 25).

Muutamia vuosia myöhemmin Veljekset Sundqvist lopetti liikkeensä Snellmaninkadulla tarjoten Vapaa-ajattelijain liiton ostettaviksi hallussaan olleita, vanhempaa mallia olevia, liiton ansio- ja jäsenmerkkejä.  Vanhaa mallia olevia hopeisia ansiomerkkejä sekä vanhaa mallia olevia jäsenmerkkejä oli molempia kolme kappaletta.  Lunastin ne liitolle 28.8.1991 yhteensä 150 markalla.  Lisäksi liitolle tarjottiin ostettavaksi merkkien valmistuksessa käytetty meisti ym. työkaluja.  Nämä olivat kalliimpia, mutta ostin nekin.  Niiden avulla uusi valmistaja voi myöhemmin valmistaa liitolle lisää merkkejä.

Toimiessani liiton toimiston- ja taloudenhoitajana (1.1.1988-23.11.2003) huomasin liiton hallinnon olevan ansiomerkkienkin osalta heikolla tolalla.  Luetteloita ansiomerkkien saajista ei ollut.  Sellaista olisi tarvittu mm. uusia ansiomerkkipäätöksiä valmisteltaessa.

Laadin ansiomerkeistä myöntöluettelon käytettävissä olevien tietojen perusteella.  Hopeisten ansiomerkkien osalta ensimmäinen henkilö luettelossani oli Hilda Amalia Välimaa Vaasan Vapaa-ajattelijoista, jolle oli myönnetty hopeinen ansiomerkki 18.6.1974.  Ensimmäinen kultaisen ansiomerkin saaja oli luettelossani Jaakko Järvi (Vaasan Vapaa-ajattelijat ry; myöntöpäivä samoin 18.6.1974).  Viimeisin merkintä luettelossani on 7.9.2002 Raimo Tanner (Karkkilan Vapaa-ajattelijat ry), jolle myönnettiin kultainen ansiomerkki.

Milloin ansiomerkkejä alettiin myöntää?  Karkkilan liittokokouksessa 3.-4.6.1972 ei kerrota ansiomerkkejä myönnetyn (VAJ 1972:4).  Koska liittokokous yleensä on tilaisuus, jossa ansiomerkkejä myönnettiin, oletan, että ansiomerkkejä alettiin myöntää ehkä vasta vuonna 1974, joka ei kuitenkaan ollut liittokokousvuosi.¹

Ansiomerkkien myöntämistä oli edeltänyt (arviolta lyhyt) kausi, jolloin ansioituneita vapaa-ajattelijoita kutsuttiin liiton kunniajäseniksi.  Lokakuussa 1971 tuomari Väinö Voipio (Helsingin Vapaa-ajattelijat ry) ja faktori Karl Georg Koskelin (Helsingin Vapaa-ajattelijat ry) kutsuttiin liiton kunniajäseniksi (VAJ 1972:5, 119).  Karkkilan liittokokous kutsui liiton kunniajäseneksi toimitusjohtaja Lauri Sieväsen (Lahden Vapaa-ajattelijat ry).  Sievänen oli toiminut mm. kuusi vuotta liiton puheenjohtajana ja 27 vuotta Lahden Vapaa-ajattelijain puheenjohtajana (Vapaa Ajattelija 1972: 4, 76).

Tämä liiton kunniajäseneksi kutsumismenettely lakkasi myöhemmin pian sen jälkeen. 

Ansiomerkkiohjesäännön vastaisesti myönnetyt merkit

Vaikka ansiomerkkiohjesäännön mukaan hopeisen ansiomerkin saamiseen vaaditaan kymmenen vuoden aktiivinen toiminta ja kultaisen ansiomerkin saamiseen vähintään kahdenkymmenen vuoden ansiokas toiminta, nämä määräajat harvoin ovat este ansiomerkin myöntämiselle.  Yleensä määräajat täyttyvät selvästi tai ainakin lähes täysin.

Poikkeuksia ovat olleet Marjatta Johteinen (Tampereen Vapaa-ajattelijat ry), jolle liittohallitus myönsi 2.9.1995 kultaisen ansiomerkin, vaikka hän oli ollut jäsenenä vasta 19 vuotta.

Toisenlainen poikkeus on Pirkko-Liisa Syrjä (Tampereen Vapaa-ajattelijat ry).  Hänelle liittohallitus myönsi hopeisen ansiomerkin 2.9.1995.  Syrjä oli ollut jäsenenä ja toiminutkin aktiivisesti, mutta vain seitsemän vuotta.  Poikkeamista ansiomerkkiohjesäännöstä perusteltiin merkin saajan terveydellisillä syillä.  Kannatin ansiomerkin myöntämistä Syrjälle.

Syrjään verrattava poikkeus on myös Harald Bjon (Turun Vapaa-ajattelijat ry).  Liittohallitus myönsi Bjonille kultaisen ansiomerkin 29.5.1999, vaikka 20 vuoden määräaikakriteeri jäi niukasti täyttymättä.  Tässäkin perusteena olivat terveydelliset syyt.  Bjon ei päässyt noutamaan merkkiä Hämeenlinnan liittokokoukseen, vaan se postitettiin Turun Vapaa-ajattelijoille myöhemmin 7.9.1999.

Neljäs, vakavampi poikkeus, on Eino Huotari (Karkkilan Vapaa-ajattelijat ry), jolle liittohallitus myönsi 7.9.2002 kultaisen ansiomerkin.  Hopeisen ansiomerkin Huotari oli saanut 22.3.1997.  Vuonna 2002 hän oli ollut jäsenenä vain 16 vuotta.  Ainakin määräaikakriteeri jäi kiistatta ja usealla vuodella täyttymättä.  Lisäksi ilmapiiriä huononsi se, että pääsihteeri Juha Kukkonen levitti valmistelutyön yhteydessä väärää tietoa aiemmista ansiomerkkejä koskevasta valmistelutyöstä ja minun kannanotoistani niihin.  Mukaan oli tullut vilppi, eikä ansiomerkkien myöntämistä enää hoidettu hyvien tapojen mukaisesti.

Liiton laillisuus- ja itsenäisyyssiiven edustajana koetin saada asian Huotarin osalta uuteen käsittelyyn siinä onnistumatta.     

Aiemmin määräaikakriteerin takia Pentti Lumpeelle (Tampereen Vapaa-ajattelijat ry) ei myönnetty haettua kultaista ansiomerkkiä, koska Lumme oli ollut jäsenenä vain 17 vuotta ja sen lisäksi hänelle ei ollut aiemmin myönnetty hopeista ansiomerkkiä.  Lumpeelle myönnettiinkin hopeinen ansiomerkki 2.9.1995. 

Samanlainen tapaus oli Erkki Niinimäki (Tampereen Vapaa-ajattelijat ry).  Hän oli samoin ollut jäsenenä 17 vuotta, eikä  ollut aiemmin saanut hopeista ansiomerkkiä.  Hänellekin myönnettiin hopeinen ansiomerkki 2.9.1995.

Myös Lilja Lepolalle (Tampereen Vapaa-ajattelijat ry) oli haettu kultaista ansiomerkkiä.  Hän oli ollut jäsenenä 18 vuotta ja oli viisi vuotta aiemmin, 2.10.1990, saanut hopeisen ansiomerkin.  Lepolalle ei myönnetty kultaista ansiomerkkiä.

Määräaikakriteerin lisäksi ansiomerkkejä tulisi tietysti myöntää vain ansioista.  Tämän osalta liittohallituksen syksyn 2002 jälkeinen ansiomerkkien myöntöpolitiikka on mennyt huonompaan suuntaan.  Ansiomerkki on myönnetty myös lainvastaisia ja muutenkin moitittavia menettelytapoja käyttäneelle ja niitä kannattavalle liiton hajottajalle.   

Liittokokouksen päättämät merkit

Useissa liittokokouksissa on luovutettu ansiomerkkejä, jotka on aiemmin valmisteltu ja päätetty ansiomerkkiohjesäännön mukaisesti liittohallituksessa. Sellaisia tapauksia, joissa liittokokous on liittohallituksen sivuuttaen myöntänyt omin päätöksin ansiomerkkejä, on kuitenkin myös olemassa:

Timo I. Vasama (Karkkilan Vapaa-ajattelijat ry) sai kultaisen ansiomerkin Reino Vierulan (Seinäjoen Vapaa-ajattelijat ry) esityksestä Tampereen liittokokouksessa 9.6.1984.

Teuvo Pykönen (Helsingin Vapaa-ajattelijat ry) sai hopeisen ansiomerkin 7.6.1987 Helsingin liittokokouksessa. 

Kaksinkertaiset ansiot?

Vähemmän moitittavaa - ja samalla hupaista - on, että on olemassa ansioitunut henkilö, jolle liittohallitus on katsonut oikeaksi myöntää kahteen kertaan kultaisen ansiomerkin.  Tämä henkilö on Aune Tusula Lahden Vapaa-ajattelijoista.  Hänelle myönnettiin liiton kultainen ansiomerkki ensimmäisen kerran 21.9.1996 ja merkki luovutettiin Lahden Vapaa-ajattelijain 60-vuotisjuhlien yhteydessä.  Kun Lahden Vapaa-ajattelijat kuluneena vuonna täytti 70-vuotta, Tusulalle myönnettiin ja luovutettiin toiseen kertaan kultainen ansiomerkki (VAJ 2006:6, 12).

Tusulalle aiemmin myönnetty kultainen ansiomerkki oli liiton tiedossa, koska laadin aikanaan näistä luettelon liiton käyttöön.  Tiedossani ei ole koska Tusulalle mahdollisesti myönnettiin hopeinen ansiomerkki.  On mahdollisuuksien rajoissa, että yhdistys on hakenut vuonna 1996 kultaista ansiomerkkiä ja tällöin olisikin kenties pitänyt myöntää hopeinen ansiomerkki.  Tällöin kuluneena syksynä myönnetty kultainen ansiomerkki olisi tullut ensimmäistä kertaa. 

Jos Tusulalle myönnetään kolmas kultainen ansiomerkki Lahden Vapaa-ajattelijain 80-vuotisjuhlien yhteydessä, en aio sitä moittia.

Ansiomerkki, jota ei haluttu ottaa vastaan

Turkulainen Hannu Raitanen (Turun Vapaa-ajattelijat ry) on ollut aktiivisesti mukana vapaa-ajattelijain toiminnassa oikeasti nuoresta pitäen.  Hän osallistui toimintaan jo ennen kuin pääsi 18-vuotta täytettyään eroamaan kirkosta.  Tämän jälkeen hän liittyi oitis Turun Vapaa-ajattelijoihin vuonna 1984.  (Nykyisen hallituksen jäsenet mainostivat itseään nuorina, kun he valituksi tullessaan tosiasiassa olivat noin 30-vuotiaita tai sitä vanhempia, normaaleja perheenisiä.) 

Raitanen ei ollut ollenkaan ansiomerkin kipeä, mutta hänelle myönnettiin hopeinen ansiomerkki Forssan liittokokouksessa 8.6.1996.  Esityksen merkin myöntämisestä oli alunperin tehnyt Asko Rantanen (Turun Vapaa-ajattelijat ry).  Liittokokouksen yhteydessä pidetyssä liittohallituksen kokouksessa asian esitti Tauno Lehtonen (Turun Vapaa-ajattelijat ry).

Merkin saaminen oli yllätys Raitaselle ja hän halusi ensin kieltäytyä siitä.  Liiton puheenjohtaja Kari Saari ja minä kuitenkin taivuttelimme Raitasen ottamaan merkki vastaan, ja vain pitkin hampain hän tähän suostui.  Raitanen on ylipäänsä hopeisten ansiomerkkien kriitikko.  Hänen mielestään merkkien tulisi olla muovista tai teräksestä, edullisesti valmistettuja harrastusmerkkejä, jotka olisivat myös ekologisempia kuin hopeiset merkit.

Raitanen ei ole nykyhallituksen imagofasistien suosiossa, joten kultaisen ansiomerkin saamisen vaaraa ei ole olemassa.

Ansiomerkeistä kieltäytyneet

Vain harvat henkilöt ovat kieltäytyneet ansiomerkistä, kun sellaista on ehdotettu tai kieltäytyneet vastaanottamasta merkkiä, kun se on jo myönnetty.

Liiton pääsihteerinä 1975-1986 toimineelle Erkki Hartikaiselle myönnettiin hopeinen ansiomerkki 17.6.1978 Vaasan liittokokouksessa.  Kun Hartikainen vuonna 1986 tympääntyneenä hallituksen toimintaan vetäytyi kesken kauden pääsihteerin tehtävistä, hänelle olisi myönnetty kultainen ansiomerkki, josta hän kuitenkin kieltäytyi.  Liittoneuvosto totesi 29.6.1986 kieltäytymisen.

Hartikainen palasi pelastamaan liittoa 1990-luvun loppupuolella ensin liittoneuvoston jäseneksi (1996-1999) ja sitten Hämeenlinnan liittokokouksessa 1999 puheenjohtajaksi.  Kausi kestikin kuusi vuotta, Järvenpään liittokokoukseen 2005 saakka.  Tällöin liiton hajottajat pääsivät tukevasti valtaan.  Hartikainen oli hyvissä ajoin kieltäytynyt kaikenlaisista kunnianosoituksista, eikä ansiomerkkiä ehdotettukaan.

Tämän kirjoittaja (vapaa-ajattelijatoiminnassa mukana vuodesta 1975; jäsenenä vuodesta 1977) seurasi läheltä, miten liittohallitus myönsi ansiomerkkejä joskus löysin, jopa vilpillisin, perustein.  22.4.1990 ehdotettiin, että minullekin myönnettäisiin hopeinen ansiomerkki, josta osasin kieltäytyä.  Seuraavan kerran liittohallituksen kokous 8.5.1993 (§ 16) ehdotti hopeista ansiomerkkiä minulle, josta jälleen kieltäydyin.  Myöhemmin 4.12.1993 liittohallitus totesi, että olin kieltäytynyt vastaanottamasta ansiomerkkiä.  Tässä tapauksessa ei ollut kysymys hallituksen vilpistä, mutta olin alkanut suhtautua koko instituutioon kriittisesti; en halunnut olla siinä itse mukana.   

Varmaankin monet ansiomerkkien saajista ovat oikeasti ansainneet merkkinsä, ja kaikki ateistit voivat olla heistä ylpeitä.  Vaikka joukossa on jokunen varas, kavaltaja, sensori, valehtelija ja liiton hajottaja, mitäpä siitä.  Ansioiden mittaaminen on aina vaikeaa, mutta joka tapauksessa ansioiden pitää olla tärkeämpiä kuin ansiomerkkien.    

Kimmo Sundström

¹ Liiton hopeinen ansiomerkki otettiin käyttöön liiton 15 vuoden toiminnan johdosta.  Hopeinen ansiomerkki valmistui 1952 (liiton toimintakertomus 1953).  Vuoden 1953 alkupuolella toimitettiin ”ensimmäinen jako”, jossa näitä ansiomerkkejä luovutettiin yhteensä 57 henkilölle.  Heidän nimensä on listattu Vapaa Ajattelijassa (VAJ 1953:4, 64).  Kuitenkin seitsemän nimeä oli ”tipahtanut pois” joukosta  ja nämä nimet julkaistiin seuraavassa numerossa (VAJ 1953:5, 90).  Näin ansiomerkkien saajien lukumäärä oli yhteensä 66 henkilöä.  Tässä vaiheessa puhutaan vain hopeisesta ansiomerkistä, eikä ilmene, että merkkejä olisi ollut sekä hopeisia että kultaisia (kullattua hopeaa) kuten myöhemmin.

Vuonna 1961 liitolle päätettiin laatia ansiomerkkiohjesääntö sekä valmistuttaa hopeisia ja kultaisia (kullattua hopeaa) ansiomerkkejä.  Ensimmäinen havainto uusien merkkien luovutuksista on saman vuoden syksyltä.  Lahden Vapaa-ajattelijain 25-vuotisjuhlassa 22.10.1961 Lahden työväentalon juhlasalissa luovutettiin liiton kultainen ansiomerkki yhdelle henkilölle ja hopeinen ansiomerkki yhdeksälle henkilölle (liiton toimintakertomus 1960-1963). 

Vapaa-ajattelijain liiton tulisi teettää jälkikäteen ansiomerkkien saajista mahdollisimman täydellinen luettelo ja myös julkaista se.  Ansiomerkkien myöntöpäätöksien pitäisi löytyä liittohallituksen pöytäkirjoista.  Kun liittohallitus on joskus asiassa sivuutettu, tietoja myönnetyistä merkeistä voisi löytyä myös muista pöytäkirjoista, Vapaa Ajattelija -lehdestä tai toimintakertomuksista.  Ikävää, että tällainenkin seikka on liitossa jätetty retuperälle.