Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Minna Lindgrenin valtuustoaloitteen toivomusponsin (13.7.2025)

Kuten kerroin uutisessani Pelottavaa: valtuustoaloitteesta lausunto (18.3.2025) [HTML], Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 18.3.2025 kokouksessaan 4/2025 antaa kaupunginhallitukselle lausunnon Minna Lindgrenin (vihr) valtuustoaloitteesta 9.10.2024 yhteisen katsomusopetuksen kokeilusta Helsingin kaupungin perusopetuksessa niiltä osin kuin nykyinen opetussuunnitelma sen mahdollistaa. Olin tarkastellut tätä aloitetta myös neljässä helmikuisessa uutisessani.

Kaupunginhallitus päätti 28.4.2025 kokouksessaan 17/2025 kohdassa 13/251 § esittää kaupunginvaltuustolle, että tämä katsoisi asian loppuun käsitellyksi. Esittelijän perustelujen mukaan vastaus perustuu lautakunnan lausuntoon. Perusteluissa on nyt huomautettu, että Opetushallituksen asettaman katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportti julkaistiin 5.3.2025 ja että kehittämisryhmä päätyi tuomaan esille tahtotiloja. Ks. uutiseni Uskontotieto jäi vaanimaan katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportissa (16.3.2025) [HTML].

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti 7.5.2025 kokouksessaan 8/2025 kohdassa 13/98 § katsoa aloitteen loppuun käsitellyksi (esittelijänä kaupunginhallitus).

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen seuraavan valtuutettu Minna Lindgrenin ehdottaman ja valtuutettu Pentti Arajärven kannattaman toivomusponnen:

Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet aloittaa jo hyväksi todettu käytäntö yhtenäisestä katsomusaineen opetuksesta peruskoulun yläasteella kaikissa kouluissa, joissa on asiaa kohtaan kiinnostusta.

Äänestyksessä äänet (jaa-ääni toivomusponnen puolesta/ei-ääni sitä vastaan/tyhjä/poissa) jakautuivat seuraavasti: 58/5/15/7 (yht. 85). Valtuustoryhmittäin: Vihreä valtuustoryhmä 17/0/0/1, Kokoomuksen valtuustoryhmä 13/2/7/1, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 10/0/1/0, Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 9/0/1/3, Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5/0/0/0, Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3/3/2/1, Liike Nyt Helsinki 1/0/0/1, Ei valtuustoryhmää 0/0/1/0, Keskustan valtuustoryhmä 0/0/2/0, Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0/0/1/0.

Äskeinen tapahtui valtuuston edellisellä toimikaudella, uusi alkoi 1.6.2025.

Yhdistyksemme vastustaa päätettyjä asioita.

Keskustelupöytäkirja

Kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirjan ohessa oli keskustelupöytäkirja (98 §: s. 62–73). Selostan puheenvuoroja, ja kommentoin niitä kursiivilla.

Minna Lindgren (vihr) kiitti aloitteen vastauksesta, joka hänen mukaansa sisältää ainakin toivoa asiaa koskevan muutoksen toteutumisesta jonain päivänä. Hyvä, jos vain toivoa, ei esimerkiksi varmuutta. Hän kertoi tehneensä ponnen, jolle toivoi kannatusta.

Nuorisoneuvoston edustaja Maggie Mattson rinnasti ruotsinkielisten tapaisen vähemmistön ja uskonnolliset vähemmistöt ja puolusti siksi yhteistä katsomusainetta vedoten muihin Pohjoismaihin sekä Suomesta Ahvenanmaahan. Pelkällä ruotsilla ei Suomessa oikein tule toimeen, ja on todellakin hyvä, että suomenkieliset oppivat ruotsia, mutta uskonnollinen vähemmistö voi kyllä elää hyvin omassa keskuudessaan ilman, että sen opeista tarvitsisi kertoa koulussa, vaan jossa riittäisi esimerkiksi yhteiskuntaopissa mainita kyseisen vähemmistön olemassaolo. Oikeampi ja itse asiassa ainoa oikea esimerkki naapurimaasta, jossa asia on hoidettu hyvin, on Viro, koska siellä ei ole minkäänlaista pakollista uskonnollista kouluopetusta.

Minna Lindgren (vastauspuheenvuoro) vetosi yhtenäistettyyn "elämänkatsomusopetukseen" joissakin helsinkiläisissä yläkouluissa (ainakin Kulosaari, Munkkiniemi, Oulunkylä, Ressu), mitä käytäntöä hän ponnellaan toivoi Helsingin laajentavan.

Shawn Huff (vihr) sanoi aiempien puheenvuorojen allekirjoittavan sen, kuinka tärkeää uskonnonopetus on ja kuinka tärkeä uskonnon merkitys on myös ihmisen historiassa, ja että siksikin olisi hyvä, jos sitä pystyttäisiin opettamaan isommissa ryhmissä. Hän jopa tyystin ohitti uskonnottomuuden.

Pentti Arajärvi (sd) ilmoitti kannattavansa valtuutettu Lindgrenin pontta. Uskonnonopetuksen tunnustuksettomuuden (eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta, sillä opetukseen ei saa sisällyttää varsinaista uskonnonharjoittamista) vuoksi kenen hyvänsä pitäisi voida olla minkä hyvänsä uskonnon kouluopetuksessa ilman, että hänen uskonnollisia oikeuksiaan loukataan. Mutta uskontojen opit ovat vastoin tieteen ja siis koulun muun opetuksen käsitystä luonnosta koko todellisuutena, eikä niiden pakollinen ja aikaa vievä totena opettaminen voi olla loukkaamatta ateistien oikeuksia. Yhdistetty opetus varmaan käytännössä kuitenkin suuntautuisi eniten kristinuskoon jo pelkästään sen takia, että toimiminen suomalaisessa kulttuurissa edellyttää sen ymmärtämistä, minkä takia meillä on joulu tai pääsiäinen tai muita vastaavia uskonnollisia juhlia. Mutta ei Suomessa elämiseen tarvita mitään uskontojen ymmärtämistä. Jouluhan liittyy talvipäivän seisaukseen, pääsiäinen ei mihinkään. Hän siis myöntää, että opetus olisi käytännössä luterilaista uskonnonopetusta. Hänen mukaansa opillinen sisältö voidaan haluttaessa opettaa tunnustuksettomassa muodossa erillisissä ryhmissä.

Pia Pakarinen (kok) kiitti hyvästä aloitteesta ja kertoi, että Pitäjänmäen peruskoulussa on vuodesta 2016 lähtien järjestetty katsomusopetus osittain yhteisopetuksena. Opetussuunnitelmassa on tavoitteena esimerkiksi ensimmäisellä ja toisella luokalla se, että oppilas ymmärtää eri katsomusten kulttuurisia vaikutuksia ja tutustuu ympärillä olevaan maailmaan ja sen eri kulttuurisiin kerrostumiin. Puhe kulttuurisista vaikutteista ei hälvennä pelkoa uskonnollisesta julistuksesta.

Laura Rissanen (kok) kiitti aloitteesta ja ponnesta. Etenkin alaluokilla olisi tärkeää, että tämä uskontokasvatus, uskontotieto, millä nimellä se sitten onkaan, olisi yhteistä. Erilliselle tunnustuksettomalle uskonnonopetukselle, jos sitä tarvitaan, luonteva paikka olisi yläluokat. Hän puhuu uskontotiedosta ja jopa uskontokasvatuksesta pienille lapsille ateismi- ja uskontokasvatuksen sijaan.

Pentti Arajärvi (vastauspuheenvuoro) vaati humanististen katsomusten mukaanottoa yhteiseen aineeseen. Koulussa täytyy olla arvopohjainen oppiaine, ja se olisi tämä. Onko tieteellisestä todellisuuskäsityksestä poikkeaminen arvo, joka olisi kaikille opetettava?

Terhi Peltokorpi (kesk) (vastauspuheenvuoro) piti ihan hyvänä sitä, että osa opetuksesta olisi yhteistä, mutta hän piti myös tärkeänä julkisesti valvottuna tapahtuvaa oman uskonnon opetusta. Muutoin se kaikki uskonnonopetus tapahtuu jossain muualla ja silloin se ei ole minkäänlaisen valvonnan piirissä. Vastustaako hän mahdollista kotien omaa uskontokasvatusta, jota yhteiskunta ei valvo?

Tuula Haatainen (sd) (vastauspuheenvuoro) kannatti pontta.

Minna Lindgren (vastauspuheenvuoro) piti hyvänä periaatteena, että vanhemmat vastaavat lastensa uskonnon kasvatuksesta. Muista uskonnoista kuin valtauskonnosta ja filosofisista asioista on syytä käydä kouluissa keskustelua. Hän olettaa väärin, että yhteinen katsomuskasvatus ei käytännössä olisi valtakirkollista uskontokasvatusta.

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) kertoi kansanedustajana tehneensä tähän liittyviä aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä, mutta edes elämänkatsomustietoa ei ole avattu kaikille oppilaille. Hyvä, että käydään keskustelua, mutta tosiasiallinen paikka, jossa muutos täytyy tehdä, on eduskunta ja lainsäädäntö. On oppilaita, joita elämänkatsomustieto houkuttaa ja jotka saisivat vanhempiensa suostumuksen kirkosta eroamiseen mutta jotka muiden sukulaisten tähden eivät haluaisi sitä tehdä. Miksi elämänkatsomustiedon oppilaiden pitäisi kärsiä oman aineensa tuhoamisen tuollaisten uuteen aineeseen itsekin pettymään joutuvien oppilaiden tähden? On lapsen uskonnonvapauden vastaista, ellei hän saa osallistua haluamaansa uskonnonopetukseen uskonnollisesta asemastaan riippumatta. Tätä kysymystä pitäisi tarkastella siinä kuvitellussa mutta tavoiteltavassa tilanteessa, että koulusta on lakkautettu kaikki katsomusopetus. Silloinhan lapsen uskonnonvapautta ei koulussa voisi loukata. Joka tapauksessa ateistivanhemmilla on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukainen oikeus torjua koulun uskonnollinen vaikuttaminen lapsiinsa.

Thomas Wallgren (sd) piti aloitteen suuntaa oikeana ja korosti opetuksesta riippumatonta eri perinteiden juhlapäivien viettämistä. Miksi olisi hyvä irtautua tieteen todellisuuskäsityksestä? Mitkä ovat erityiset ateismin juhlapäivät?

Sini Korpinen (kok) vertaili lapsensa kertoman kautta uskonnonopetusta ja elämänkatsomustiedon opetusta jälkimmäisen eduksi (video Inside Out, josta lapsi oli kuullut > opetuksen aihe kirkon osat) mutta piti silti aloitetta erinomaisena. Hän ei siis rohjennut tehdä johtopäätöstä, että elämänkatsomustieto olisi oikeastikin parempi vaihtoehto.

Mika Ebeling (kd) sanoi, että uskonto on myös yhteisöllinen asia, ei vain yksityisasia, kuten Minna Lindgren väitti. Toisin kuin Outi Alanko-Kahiluoto väitti, muiden ei tule viedä vanhemmilta näiden kasvatusoikeutta ja -vastuuta. Hoitakoon uskonnollinen yhteisö itse yhteisölliset asiansa siirtämättä vastuuta siitä koululle. Hoitakoot vanhemmat itse lapsensa uskonnollisen kasvatuksen, jos sellaista haluavat, siirtämättä vastuuta siitä koululle.

Veronika Honkasalo (vas) piti keskustelua edistyksellisenä ja arvioi, että jos Helsingin valtuusto saisi päättää, täällä olisi yhteinen katsomusaine kouluissa. Hän toi keskusteluun uutena asiana sen, että vasta viime vuosina on saatu alakouluihin ja yläkouluihin elämänkatsomustiedon oppikirjat, mutta että niitä ei välttämättä kouluihin tilata. Elämänkatsomustiedon oppikirjoja on kyllä ollut olemassa, ja yhteen erinomaiseen olenkin tutustunut. Oppikirjojen välttely on ikävää ja tyhmää. Mutta miksi hylätä elämänkatsomustieto juuri nyt tai ylipäätään?

Pentti Arajärvi halusi todeta jonkinlaisena yhteenvetona, että julkiselle vallalle ei kuulu eri uskontojen, niiden opillisen sisällön, opettaminen, mutta kylläkin voi kuulua uskontoja koskevan tiedon opettaminen. Kuinkahan nämä seikat pystyttäisiin käytännössä erottelemaan? Opetusta pitäisi olla vain vähän ja se pitäisi aloittaa vasta myöhään, ja olisi parempi sijoittaa se oman oppiaineensa sijasta esimerkiksi historian opetukseen.

Jouni Luukkainen