Uskomaton-Vapaa Ajattelija 3/2024 aloitti syyskauden (11.9.2024)
Taas Voima-lehden (Voima 6/2024) liitteenä oleva Uskomaton-Vapaa Ajattelija tuli postissa tällä kertaa minullekin 5.9.2024. Numeron tuottavat yhdessä Vapaa-ajattelijain liitto (Poko; pohjoiskoreamaisuudesta) ja Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry.
Liitteessä on 16 sivua ja noin 24 kirjoitusta 11 kirjoittajalta. Nyt päätoimittaja Esa Ylikoskelta on kuusi kirjoitusta, toimitussihteeri Risto K. Järviseltä ja Risto Puumalaiselta kaksi kirjoitusta, lopuilta kirjoittajilta yksi kirjoitus.
Lehden kansi on kuvakollaasi erilaisista tapahtumista ja liittyy vapaa-ajattelijain toimintaan, joskaan tässä numerossa tapahtumista ei kerrota.
Pääkirjoitus
Ylikosken pääkirjoitus on Kirkon lapsilähetystyö ei kuulu kouluun ja päiväkotiin (s. 2). Teema on ajankohtainenkin. Viranomaiset ovat jo jakaneet huomautuksia ja jopa maksuvelvotteita rehtoreille ja kunnille silloin, kun kristillinen lähetystyö koulussa on mennyt liian pitkälle eikä vaihtoehtoa sille ole tarjottu. Tämä auttaa toiminnan saattamisessa lailliselle kannalle. Seurakunnalle ja kristityille voidaan kertoa missä punainen viiva kulkee: punaista viivaa ei voi ylittää moitteitta ja korvauksitta loukatuille.
ET on taito- ja tietoaine
Ylikoski on haastatellut (s. 3–4) Ilmari Hirvosta lähes kahden sivun kuvajutussa. Hirvosen mielestä ET:n (elämänkatsomustiedon) taustalla on niin sanottu Filosofiaa lapsille -menetelmä, jota on kuvattu myös pedagogiseksi filosofoinniksi.
Hirvonen on Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry:n varapuheenjohtaja. Hän toivoo, että myös kristityt pääsisivät varsinkin peruskoulussa kokeilemaan tämäntyyppistä opetusta. Nyt valtiokirkkoihin kuuluvat kristityt eivät voi opiskella ET:a.
Haastattelun ensi kappaleissa Ylikoski sanoo, että tämä olisi syrjintää ja lapsen oikeuksien rikkomista. En ole samaa mieltä. Lapsen perhe tai nuori itse ovat valinneet valtiokirkon jäsenyyden. Tällöin koulu katsoo oppilaalla olevan uskonto ja velvollisuus opiskella koulussa omaa uskontoaan. Uskonto ja ET ovat pakollisia oppiaineita. Valtiokirkot pystyisivät muuttamaan asetelman, mutta eivät halua tehdä sitä. Muutos ei palvelisi kirkkoja. Etuoikeus saada kirkon jäsenille uskonnon opetusta kaikkien veronmaksajien kustannuksella, ilman kustannusta kirkoille, on aivan valtava.
Jos ei hyväksy kirkkojen kantaa, voi erota kirkosta.
Asetelma on sama kuin masokismissa. Kristitty on alistettu, nöyryytetty, sidottu ja satutettu, mutta hyväksyy sen ja nauttii siitä. Miksi mennä mestaroimaan asiassa. Vapaa-ajattelijoidenhan tulisi ajaa uskonnottomien asioita ja etuja.
ET:n oppilasosuus kasvaa
Ylikoski kirjoittaa (s. 4) ET:n oppilasosuuden kasvusta Helsingissä. Helsinki on maan eturintama. ET:n oppilasosuus on 29 prosenttia. Peruskouluja on 88 ja niistä seitsemässä ET oli viime lukuvuonna suurin katsomusaine. Nämä koulut olivat Kallion, Vallilan ja Roihuvuoren ala-asteen koulut, Käpylän ja Ressun peruskoulut, Solakallion koulu ja Yhtenäiskoulu.
Lukuvuonna 2023–2024 suurin katsomusaine oli evankelis-luterilainen uskonto (52 prosenttia). Sitten tulivat islamin uskonto (13 prosenttia) ja ortodoksinen uskonto (2,8 prosenttia).
Katsomuskamppailu Suomessa
Riku Bähr haastatteli (s. 5–6) Ennariina Hämäläistä. Hämäläinen on tamperelainen historian, yhteiskuntaopin, filosofian ja ET:n opettaja ja oppikirjailija.
Ensi kertaa etiikkaa ehdotettiin yhteiseksi oppiaineeksi 1920-luvulla. Se tehtiin enemmän kansalaiskasvatuksellisessa kuin katsomuksellisessa kehyksessä. Etiikan puolustajat koettivat vastata yhteiskunnan moniarvoistumiseen. Näistä Hämäläinen mainitsee kasvatustieteilijä ja poliitikko Mikael Soinisen sekä psykologi ja kasvatustieteilijä Annika Takalan. Etiikan vastustajia olivat evankelis-luterilainen kirkko, uskonnonopettajat, pienemmät uskonnolliset yhdyskunnat, monet poliitikot ja (kirkollinen, kristillis-yhteiskunnallinen) Kotimaa-lehti.
Puolue-elämässä yhteistä etiikkaa kannattivat vasemmisto ja liberaalipuolueet, vastustaja oli kokoomus.
Hämäläinen tunnustaa sen, että Suomen katsomusopetusratkaisu on maailman mitassakin ainutlaatuinen. ET yhdistää katsomusten tarkastelun ja etiikan monitieteiseksi kokonaisuudeksi. Hän pitää normatiivisten oppisisältöjen eli etiikan opiskelua yhteisissä opetusryhmissä ”kansalaisuuden ja liberaalin demokratian perusarvojen vahvistamisen kannalta hyvin keskeisenä”. Tämä on hieman koukeroisesti ilmaistu. Mutta ajatuksena on se, että uskontojen tai ateismin opetus ei kuulu kouluopetukseen. Yhteiskunnasta ne eivät silti katoa mihinkään.
ET ei kuitenkaan pelkisty etiikkaan. Katsomuskompetenssi, yhteiskunnan ymmärtäminen, kriittinen ajattelu, oppilaan oma identiteetti, hyvän elämän kehittäminen ja ihmisoikeusetiikka oppiaineen normatiivisena pohjana painottuu ET:ssa.
Hämäläinen myöntää yhteiskunnan yleisen sekularisoitumisen, mutta ihmettelee, että sidos jäsenyyteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on niin vahva.
Totta kai koko nykyinen yhdyskuntien järjestelmä on alunperin rakennettu luterilaisten kristittyjen toimesta. Se salli henkireiän niille uskonnoille ja uskonsuunnille (metodistit, baptistit, juutalaiset, vapaakirkolliset, muslimit, katolilaiset), joita ei hyvällä eikä pahalla saatu käännytettyä luterilaisiksi. Uskonnottomat suljettiin kaatoluokaksi koko järjestelmän ulkopuolelle ja tietysti osattomiksi yhdyskuntien nauttimista eri- ja etuoikeuksista. Eriuskolaisten salliminen ja yhdyskuntien järjestelmäkin olivat aikanaan suuria edistysaskeleita. Muistamme, että ennen valistusta, luterilaisuuden voiman päivinä, rangaistukset ”vääristä” uskomuksista tai uskomusten puutteesta olivat kovia, aina kuolemanrangaistukseen asti. Aina kuolemanrangaistuskaan ei riittänyt, vaan sitä terästettiin kidutuksella.
Nykyisyydestä katsoen asia näyttää kummalliselta. Mutta luterilaiset ovat edelleen enemmistö, eikä järjestelmää pureta niin kauan kuin se palvelee heidän etujaan. ET-opetuksen epääminen valtiokirkkoon kuuluvilta on seikka, josta muutama kristitty vajaa-ajattelijoiden lisäksi meluaa. Niillä voimilla ei pureta vanhaa oikeuksien ja velvollisuuksien jakoaparaattia. Siihen tarvittaisiin sekulaari valtio, josta ollaan vielä kaukana.
Kesäleirit
Pikku-uutiset (s. 6) kertovat, että Prometheus-leirin tuki ry järjesti 67 leiriä. Osallistujia oli yhteensä 1 160. Leirille pääsee kuka hyvänsä, jos leiripaikkoja riittää. Myös valtiokirkkojen jäsenet voivat osallistua leireille.
Evankelis-luterilaisen kirkon rippikoululeireillä julkisuuteen tuli seitsemän häirintätapausta tai muuta sopimatonta käytöstä. Rippikouluja markkinoidaan myös muille kuin kirkon jäsenille.
Eutanasia
Puheenjohtaja Jori Mäntysalon kirjoitus Eutanasia, uskonto ja laki (s. 7) on ajankohtainen, koska eduskunnassa on käsittelyssä hyvää kuolemaa koskeva kansalaisaloite.
Kirjoittaja on eutanasian kannalla. Joissakin maissa eutanasia on sallittu ja sen tarkoin rajattua alaa on laajennettukin.
Kirkko vastustaa eutanasiaa, mikä ei ole uutta. Kristinuskon kolmesta perusarvosta yksi, pelko, kulminoituu kuolemaan. Kuolema on kauhea asia. Uskominen ja uskonnon harjoittaminen loppuu siihen, kiirastuli kärsimyksineen odottaa eikä ole varmuutta pääseekö taivaan iloon vai joutuuko helvettiin. Jeesus lähetti syntiset (siis kaikki) ikuiseen tuleen, jossa on itku ja hampaiden kiristely. Hyvä kuolema tyrmäisi kuoleman pelon. Tämä on kirkolle kauhistus. Nämä olivat minun ajatuksiani, eivät Mäntysalon.
Siviilivihkimiset enemmistö
Ylikoski kertoo (s. 7), että siviilivihkimisten osuus vihkimisistä on noussut lähelle 60 prosenttia. Maallistuminen etenee. Hän ehdottaa, että kaikki juridiset toimet avioliiton solmimisessa voisi siirtää maalliselle viranomaiselle.
Valtiokirkkojen lisäksi yli 30 muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle on myönnetty vihkimisoikeus.
Ali Jahangiri
Toimitussihteeri Risto K. Järvinen on laatinut yli sivun mittaisen haastattelun koomikko ja K-kauppias Ali Jahangiristä (s. 8–9). Jahangirillä on kolme kouluikäistä, ET:a opiskelevaa lasta.
Jahangiri tuli 10-vuotiaana Suomeen Teheranista, Iranista, vuonna 1991. Hänen isänsä uskoi joihinkin asioihin islamissa, muttei usko enää. Äiti taas oli ateisti tai agnostikko sekä rankka feministi.
Kirkkoon kuuluvat ihmiset auttoivat maahanmuuttajia pyyteettömästi, vapaaehtoisesti, vastikkeetta, käännyttämättä. Hienoa!
Koomikko
Jahangiri on koomikko. Hän ei tee komiikkaa uskonnoista, uskontoihin liittyvistä ennakkoluuloista kylläkin. ”En tiedä uskonnoista juuri mitään”, hän sanoo. Kuitenkin Jumalaa saa pilkata, se ”kuuluu sananvapauteen”. Huumori liittyy valtaan. ”Ateisteilla ei ole sellaista valtaa, mistä saisi tehtyä huumoria.” Komiikan tehtävänä ei ole muuttaa maailmaa, vaan saada ihmiset nauramaan. Maailman puutteellisuus luo tilan komiikalle.
Jahangiri on komiikan lisäksi K-Market Biilitalon kauppias Helsingin Kampissa. Ennen kauppiaaksi ryhtymistään hän oli nähtävästi harjoittelemassa käytännössä kauppatöitä K-Market Kastanjassa, Vantaan Vaaralassa. Kauppa on kulmakauppani, jossa näin Jahangirin. Huomiotani kiinnitti se, että vaikka Ali on pitkä ja iso mies, hänen työskentelynsä oli hyvin vikkelää ja tehokasta. Sellaisia työntekijöitä varmasti palkataan mielellään.
”Hautausmaita ei välttämättä tarvita”
Risto Puumalainen on aikaisemminkin kirjoittanut hautausmaista. Nyt saamme luettavaksi kaksi kirjoitusta lisää (s. 10).
Tuhkausten osuus hautauksista on kasvanut noin 64 prosenttiin. Muualle kuin hautausmaille haudattujen määrä kasvaa nopeasti. Vuonna 2023 tällaisia oli jo 5 300, yhdeksän prosenttia kaikista vainajista.
Tuhkan hautaamiseen on aikaa yksi vuosi. Kirjoittaja ei kerro, mistä määräaika alkaa. Yleinen väärinkäsitys on, että se alkaisi ihmisen kuolemasta. Mutta joskus vainajan ruumiin tutkiminen vie kauankin, tuhkaus viivästyy. Vuoden määräaika alkaa siis vainajan tuhkauksesta.
Kirjoitus luettelee kaupunkeja, jotka tarjoavat vesialueita vainajan tuhkan hautaamiseen: Turku (kolme aluetta), Helsinki (kaksi aluetta), Espoo, Tampere, Oulu, Kotka, Pori ja Jyväskylä (kaksi aluetta). Osa alueista rajoittuu rantaan. Huomasin, että kaupungeista puuttuvat ainakin Kemi ja Vaasa.
Myös Metsähallitus on antanut pysyvän luvan vainajien tuhkan sirottelemiseen mereen tietyille alueille. Nämä alueet ovat Perä- ja Selkämerellä sekä Suomenlahdella. Kirjallinen suostumus tuhkan sirotteluun maa-alueelle on myös mahdollista saada.
Luonnonperintösäätiö (Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama) myöntää lupia vainajan tuhkan sirotteluun suojelualueilleen. Toistaiseksi pysyvää lupaa ei ole millekään alueelle.
Vuonna 2023 5 318 vainajaa (8,7 prosenttia kaikista vainajista) haudattiin muualle kuin kirkon hautausmaille, suurin osa tuhkattuina.
Vuonna 2022 hautaan siunattiin kirkollisesti noin 6 600 vainajaa, jotka eivät olleet seurakuntien jäseniä Se on yli 2/3 seurakuntien hautausmaille haudatuista näistä vainajista.
Kirjoittaja tarkoittanee kirkolla Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Varmaankin esitetyt luvut ovat luotettavia. Pitää kuitenkin muistaa, että vainaja voidaan siunata kirkollisesti hautaan, vaikka hautaus tapahtuisi yksityisellä hautausmaalla, ellei hautausmaan ylläpitäjä ole tätä kieltänyt, mikä on harvinaista. Vapaa-ajattelijain hautausmaillekin on haudattu kristittyjä seurakunnan jäseniä, jotka pappi on siunannut hautaan. Lähinnä on kyse vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenten puolisoista.
Kirjoittajan mielestä hautaustoimistojen ei tule markkinoida vainajan siunaamisvaihtoehtoa uskonnottomalle vainajalle.
Mutta tarvitaanko hautausmaita? Periaatteessa ei tarvita. Vainajat voitaisiin tuhkata ja tuhka sijoittaa vesi- tai maa-alueille siten, ettei hautausmaata synny. Mutta käytännössä hautausmaat jatkavat toimintaansa. Evankelis-luterilaisen kirkon osalta hautausmaatoimen avokätinen valtionrahoitus takaa, että kulttuurin muutokselle ja vaihtoehdoille on kova jarru, jonka kaikki veronmaksajat maksavat.
Ainutlaatuiseen elämään
Sivulla 11 on 1/3 sivusta käytetty omituiseen runoelmaan, jonka tekijääkään ei mainita. Olen runouden ystävä, mutta tässä en näe arvoa. Olisin jättänyt sen pois lehdestä.
Kristittyjen alamäki Saksassa
Henrik Sawelan jutussa (s. 12) kerrotaan kristittyjen alamäestä Saksassa. Vuoden 2022 lopussa evankelisia kristittyjä väestöstä oli 22,7 prosenttia, katolilaisia 24,8, ortodokseja 2,2 ja muita kristittyjä 1,1 prosenttia, yhteensä 50,8 prosenttia. Vuonna 2024 kristittyjen yhteismäärä on jo laskenut alle 50 prosentin. Evankelisen kirkon jäsenmäärän laskuvauhti on nykyään noin kolme prosenttia vuodessa, karkeasti kaksi kertaa nopeampaa kuin Suomessa. Samalla arvioidaan, että mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomat ovat enemmistö vuosikymmenen lopussa.
Katoliseen ja evankeliseen kirkkoon kuuluvien lasten on pakko opiskella uskontoa koulussa. Pakkouskonto ei ole kuitenkaan voimistanut lasten uskonnollisuutta. Maallistuminen on kulttuurin valtavirta.
Turkki – sekulaari maa paperilla
Binar Mustafa on tällä kertaa haastatellut Turkin Izmiristä Suomeen muuttanutta Görkem Yücesoyta, joka on asunut Suomessa kymmenen vuotta (s. 12). Turkki on oikeudellisesti sekulaari maa, mutta uskonto ja perinne olivat työntövoimina Yücesoylle. Viime aikoina muutokset Turkissa ovat vahvistaneet uskonnon asemaa entisestään. Moskeijoiden määrä kasvaa rajusti, arabia tuli kouluihin valinnaiseksi kieleksi, Ayasofya eli Hagia Sofia muutettiin museosta moskeijaksi. Islamilaisia arvoja palautetaan Turkin kulttuuriin.
Sekularismin asteikolla 1–10, missä Saudi-Arabia olisi 1, Yücesoy antaa Turkille arvon 4.
Hallinto priorisoi uskontoa. Uskonnollisten asioiden ministeriön budjetti vuonna 2024 on suurempi kuin kuuden muun ministeriön budjetit yhteensä. Ala-asteelta lukion loppuun uskonto on pakollinen aine. Vaihtoehtoja ei ole. 13 prosenttia yläkouluikäisistä ja kymmenen prosenttia lukioikäisistä opiskeli uskonnolliseen opetukseen keskittyvissä kouluissa. Koko ympäristö on muuttunut uskonnollisempaan suuntaan.
Seuraava lehden numero luvataan joulukuuksi.
Kimmo Sundström