Date: Thu, 29 Sep 2005 13:12:29 +0300 (EEST)

From: Jouni Luukkainen <luukkain@cc.helsinki.fi>

To: kirjaamo@okv.fi

Subject: Jatkoa eilen OKV:hen jättämääni kirjoitukseeni

Kantelustani dnro 961/1/04 to 29.9.2005

Asia: Lapsen uskonnollisen aseman rekisteröinti

Oikeuskanslerille

Eilen 28.9.2005 kävin jättämässä oikeuskanslerinvirastoon näkemykseni

Väestörekisterikeskuksen selvityksestä ja opetusministeriön lausunnosta.

Näkemykseni esittämiseen minulla oli esittelijäneuvos Jorma Snellmanin

18.7.2004 antama lupa ja jatkettu määräaika 30.9.2005 asti. Haluan

tässä sähköpostiviestissäni täsmentää tuota näkemyskirjoitustani.

1) Sivun 5 keskellä kertasin kantelustani, että kysymys koskee

mielestäni myös perus- ja ihmisoikeuksia. Kysymys koskee siis

syntyneen lapsen huoltajien mahdollisuutta saada rekisteröidyksi

mahdollinen yhteinen päätöksensä lapsen jättämisestä tyhjään

uskonnolliseen asemaan vailla uskonnollisten yhdyskuntien jäsenyyksiä.

Rekisteröinti ehkäisisi sen, että lapselle muuten mahdollisesti

rekisteröitäisiin äidin toimesta jonkin uskonnollisen yhdyskunnan

jäsenyys. Jälkimmäistä rekisteröintiä ei toinen huoltaja voi yksin

purkaa, ja jälkimmäisestä rekisteröinnistä seuraa useimmiten

lapselle velvollisuus osallistua koulussa uskonnonopetukseen.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumatonta lasta taas ei toinen

huoltaja voi pätevästi ilmoittaa uskonnonopetukseen toisen huoltajan

vastustaessa KHO:n 25.11.2004 antaman päätöksen (taltio nro 3007)

mukaan.

Siksi vaatimani rekisteröintimahdollisuus on merkityksellinen tuon

toisen huoltajan (sanokaamme isän) perus- ja ihmisoikeuksien kannalta

sikäli, että hänen mahdollisuutensa varmistaa se, että lapsi ei joudu

hänen vakaumuksensa vastaiseen koulun uskonnonopetukseen, on osaltaan

kiinni siitä, että huoltajien yhteinen päätös lapsen tyhjästä

uskonnollisesta asemasta on pitävä. Aviopuolisonsa ja lastensa äidin

valinnassaan hän joutuu tietenkin tyytymään voimassaolevan

uskonnonvapauslain äidille antamaan päätösvaltaan ja ottamaan

sen haluamassaan määrin valinnassaan huomioon. Puolisot ovat

saattaneet jo etukäteen yhdessä päättää jättää lapset tyhjään

uskonnolliseen asemaan. En tiedä, mikä tällaisen päätöksen

juridinen sitovuus olisi, vaikka siitä olisi ennen lasten syntymää

tehty puolisoiden keskinen kirjallinen sopimus. Lapsen syntymän

jälkeen tilanne on kuitenkin sikäli selvä, että uskonnonvapauslain

mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät yhdessä hänen

huoltajansa kuitenkin niin, että tietyssä tilanteessa äidillä on

toissijainen päätösvalta. Tällöin tämä huoltajien yhteinen päätös

vain olisi saatava rekisteröidyksi. Ongelma tulee silloin, jos kyse

on lapsen tyhjästä uskonnollisesta asemasta. Isä ei voisi edes

lapsen syntymän jälkeen saada vanhempien vaikka jo etukäteen

tekemää päätöstä virallisesti rekisteröidyksi. Laki ei siis edes

tällöin tulisi vanhempien eikä eritoten isän tueksi, kun se ei

nykyisellään salli laissa nimenomaisesti mainitun päätöksen

virallista rekisteröintiä. Tämä heikentää isän mahdollisuuksia

saada oikeutensa toteutumaan edes niin hyvin kuin hän saattoi

lailta odottaa. Laki ei myöskään tue vanhempien mahdollisuutta

saada heidän yhteiselle, kenties vaikka kuinka herkälle

päätökselleen lapsen uskonnollisesta asemasta ja sitä kautta

lapsen katsomuskasvatuksesta sitä virallisuutta kuin saisi äidin

toissijainen toissuuntainen päätös. Äidinkään perus- ja

ihmisoikeuksien kannalta virallisen rekisteröinnin mahdollisuus

ei olisi huono asia, sillä niin äiti tietäisi, että säilyttääkseen

toissijaisen päätösvaltansa, jonka käytön hän kenties asetti

avioliittonsa ehdoksi, hänen riittää pidättyä allekirjoittamasta

sellaista ilmoitusta maistraatille, jossa huoltajat ilmoittaisivat

päättäneensä yhdessä, että lapsen uskonnollinen asema on oleva

tyhjä. Lainsäädännön tulisi suosia sitä, että vanhemmat saisivat

perus- ja ihmisoikeutensa toteutumaan mahdollisimman hyvin ja

mahdollisimman vaivattomasti.

2) Sivuilla 6-7 tarkastelin kysymystä uskonnollisten yhdyskuntien

kannalta. Esitin kaksi ääripäätä ("Yksi ongelma", "Toinen ongelma")

siitä, kuinka uskonnollinen yhdyskunta mahdollisesti asiaan suhtautuu.

Tähdennän nyt, että todellisuuden ei tietenkään tarvitse olla kumpikaan

ääripää yhdessäkään uskonnollisessa yhdyskunnassa. Huomautukseni ovat

silti paikallaan. Erityisesti rekisterimerkintärikokseen syyllistymisen

vaara on olemassa. Mielestäni lainsäädännön täydentämisestä kanteluni

vaatimalla tavalla ei siksi pitäisi pidättäytyä sen perusteella, että

tämänkaltaisista rekisterimerkintärikoksista ei varmaankaan ketään

ole vielä tuomittu. Jo oikeusjutun nostaminen viranomaista vastaan

väärästä rekisterimerkinnästä toisen viranomaisen pitämään

väestötietojärjestelmään olisi vaativaa, eikä oikeusjuttuja

arvatenkaan nostettaisi aina, kun pitäisi. Lainsäädännön pitää

mielestäni olla sellainen, että kenellekään ei synny edes

epäilystä, että järjestelmä sallisi syyllistymisen tahallaan tai

huolimattomuutta rekisterimerkintärikokseen.

3) Voi kysyä, olisiko lainsäädännön täydentäminen todella niin

helppoa, kuin olen esittänyt. Mutta kyllä mielestäni niin on.

Yhteydenotoissani opetusministeriöön ja Väestörekisterikeskukseen

kesällä 2003 pohdin sitä, millainen lomake tarvittaisiin huoltajien

yhteiseen päätökseen perustuvan lapsen tyhjän uskonnollisen aseman

rekisteröintiä varten. Itse asiassa kysymys oli mutkikkaampi kuin

saattoi etukäteen arvatakaan, ja lomakkeita eri tarkoituksiin saattoi

ajatella tarvittavan useampiakin. Lainsäädäntöä olisi ollut tietysti

vastaavasti kehitettävä. Tämä perustui kylläkin osaksi siihen, että

ajattelin tuolloin aluksi, että uskonnonvapauslaissa oleva lapsen

huoltajana toimivan äidin toissijainen päätösvalta olisi käsitettävä

niin, että äidin olisi ilmoitettava erimielisyytensä säilyttääkseen

päätösvaltansa.

Palasin sitten kuitenkin pian noissa yhteydenotoissani lain tekstiin,

jossa puhutaan ensisijaisesta huoltajien yhteisestä päätöksestä.

Tästä oli puhetavan kaunistumisen ja lain kirjaimeen yhdentymisen

ohella sekin hyöty, että lomakkeiden tarve väheni yhteen.

Olen kantelussani puhunut sen puolesta, että päätös tulisi voida

ilmoittaa esitäytetyssä Väestörekisterikeskuksen lomakkeessa

syntyneen lapsen vanhemmille lapsen tietojen ilmoittamista varten.

Lomakkeessahan on samoin kohtia ev.-lut. kirkon tai ortodoksisen

kirkkokunnan seurakunnan tai rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan

jäseneksi ottamista varten. Lomaketta seuraavassa

Väestörekisterikeskuksen tiedotteessa lapsen vanhemmille on

uskonnonvapauslakia selostava kohta lapsen uskonnollisesta

asemasta ja samoin lapsen seurakunnan jäseneksi ottamista

selostava kohta.

Mutta oma lomakkeensa tarvittaisiin ilmeisesti myös sitä tilannetta

varten, että päätös ilmoitettaisiin vasta sen jälkeen, kun äsken

mainitsemani lomake on jo palautettu maistraattiin. Näin voisi

olla eritoten silloin, jos avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen

isyys vahvistetaan vasta tuolloin; lapsen äiti ehkä haluaisi saada

lapsen isänkin mukaan yhteiseen huoltajien ilmoitukseen. Lomakkeesta

olisi se sama hyöty kuin lomakkeista yleensäkin, että siinä

ilmoitettaisiin kaikki rekisterimerkintää varten tarvittavat tiedot.

On huomattava, että kun kerran uskonnonvapauslakiin tuli poikkeussääntö,

ei pidä ihmetellä, että perussääntöä varten on sitten toteutettava

omat käytäntönsä.

Lomakkeissa ja vastaavissa lainsäädännön muutoksissa olisi

pidättäydyttävä vain tähän välttämättömimpään. Joku voisi löytää

huomautettavaa, että esittämäni käytäntö ei ottaisi kaikkia

kuviteltavia tapauksia ja toivottavia mahdollisuuksia huomioon.

Mutta olisi silti syytä pidättäytyä esittämiini yksinkertaisiin

ja selkeisiin korjauksiin. Vaatimiani korjauksia ei siis saisi

torjua siksi, että ne mahdollisesti olisivat liiallisen

yksinkertaisia.

Jouni Luukkainen